Vammaisuus tekoälynäyttämöllä

Osana Pariisin kansainvälistä tekoälytapahtumaa Paris AI Action Summit:ia helmikuussa 2025, Ranskassa katsojat seuraavat kotisohviltaan, kun presidentti Emmanuel Macron kohdistaa katseensa ylpeänä studiossa olevaan liikuntavammaiseen nuoreen, jolla on eksoskeleton (puettava kävelyteknologia) yllään. ”Katsokaa tätä”, kuuluu kehotus, kun eksoskeletoniin pukeutunut nuori nousee seisomaan ja lähtee kävelemään. ”Tekoäly tekee tuon”. Liikuntavammaiset ihmiset muodostuvat havainnollistavaksi ja konkreettiseksi esimerkiksi siitä, mihin tekoäly ’pystyy’, kun sitä käytetään ’hyvään’. Tapahtuma toimii PR-temppuna, ei yksinomaan kyseisen eksoskeletonin taustalla olevalle startup-yritykselle, vaan myös Ranskalle ja Euroopalle kansainvälisellä näyttämöllä, missä eri valtiot kilpailevat siitä kenen tekoälyfirma tuottaa eniten dataa ja pääomaa. Tapahtuma, missä pääagendalla piti olla inklusiiviseen ja kestävään tekoälyyn panostaminen ja sitoutuminen, päätyikin olemaan enemmän tekoälymarkkinoiden PR-näyttämö, kun tapahtuma avasi ovensa myös kansainvälisille teknologiajäteille. Vammaisuus on nyt muutakin, kuin  talous – ja terveyspoliittisissa keskusteluissa esiin nouseva kuluerä: se voi tuoda taloudellista voittoa, kasvua sekä uskottavuutta rikkaiden maiden tekoälykilvassa. 

Kuntoutuksen kaksoisrooli: kritiikkiä ja kriittistä tukea

Kuntoutuksella ja kuntoutusteknologiaan liittyvällä tutkimuksella on vammaistutkimuksen kentällä ristiriitainen asema. Vammaiset vammaistutkijat ja aktivistit ovat pitkään kirjoittaneet negatiivisista, alistavista ja traumatisoivista kuntoutuksen kokemuksista ja toisaalta kuntoutuksen palvelut ovat monelle liikuntavammaiselle tärkeitä ja jopa kriittisiä heidän toimintakykynsä ylläpitämisen kannalta. Kuntoutuksen voimakas kritisointi sosiaalisen mallin myötä, on Shakespearen (2018) mukaan johtanut sen vähäiseen tarkasteluun vammaistutkimuksessa siitäkin huolimatta, että kuntoutus, materiaalisuudessaan ja tuottamillaan ja kierrättämillään diskursseilla, on merkittävä osa vammaisten ihmisten elämää. Toisaalta kuntoutus on ulottumassa myös kliinistieteiden, kliinikoiden ja klinikoiden ulkopuolelle teknologisoitumisen ja digitalisoitumisen myötä. Etenevissä määrin myös startup-yritykset, insinöörit ja startup-yrityksiä tukevat ja markkinoivat sekä ’skaalaamista’ vauhdittavat organisaatiot ovat entistä enemmän läsnä vammaisuuteen liittyvissä keskusteluissa ja viestinnässä.

Kenen tarve?

Osana väitöskirjatutkimustani olen katsonut ja lukenut internetistä löytyvää kävelykäyttöön suunniteltujen eksoskeletoneihin liittyvää materiaalia, startup-yritysten nettisivuista ja promootio-videoista uutisartikkeleihin. Näiden vauhdikkaasti kehittyvien kuntoutusteknologioiden taustalla tuntuu olevan kyseenalaistamaton usko teknologian mahdollisuuteen ratkaista ongelmia, mikä näissä eksoskeleton diskursseissa on pyörätuolilla liikkuminen. Promootiomateriaalissa kävelykykyä ja pystyasentoa kuvataan fyysisenä toimintana, mutta myös elämänlaadun ’mahdollistajana’. Kävely ei ole pelkästään instrumentaalinen hyve, vaan myös symbolinen (kuten M. Oliver ilmaisi 1993 artikkelissaan ”Whats so wonderful about walking”). Toistuvasti näissä eksoskeleton materiaaleissa ja konteksteissa, kävely ja pystyasento yhdistetään yhteiskunnalliseen ja sosiaaliseen osallistumiseen, sosiaalisiin ja romanttisiin suhteisiin, työntekoon ja tässä American Bionics:in promootiovideossa myös tanssimiseen ja taistelemiseen. Tämä puhe asettuu yleensä ’voimaannuttamisen’, ’inkluusion’ ja ’osallistumisen’ taakse. Jotta sijoittajille voidaan luoda usko siitä, että eksoskeletonit ovat sijoittamisen arvoisia, on luotava kuva markkinoista, mikä vuorostaan tapahtuu luomalla käsitys ’tarpeesta’. Tarpeen luominen vaikuttaisi tapahtuvan pitkälti pyörätuolilla liikkumisen väheksymisen kautta.  Kävelyn symbolinen idealisointi tapahtuu muun liikkumisen kustannuksella. Kun puhutaan liikuntavammaisten ihmisten tarpeista kuntoutuksen yhteydessä, onkin syytä kiinnittää huomioita niihin ”tarpeisiin”, mitä kapitalistinen yhteiskunta tuo mukanaan; esimerkiksi yritysten ’tarve’ tuottaa sijoittajilleen pääomaa. Miten nämä eri tarpeet kietoutuvat toisiinsa ja mitä ne merkitsevät liikuntavammaisten ihmisten elämässä? 

Käyttäjäkokemus ei yksin riitä tutkimukseksi

Yhdyn Shakespearin (2018) peräänkuulutukseen vammaisten ihmisten kokemuksen esiin nostamisesta kuntoutuksen tutkimuksessa. Samanaikaisesti uskon, että kokemuksen tutkiminen vaatii myös laajemman sosiaalisen, kulttuurisen, taloudellisen ja poliittisen kontekstin tarkastelua. Näkisin, että eksoskeletoneiden kaltaisten kuntotusteknologioiden tutkiminen, ei yksinomaan materiaalisina objekteina, vaan monimutkaisina diskursiivisina ja ideologisina suhteina, mahdollistaa niiden vaikutusten tarkastelun laajemmin kuin perinteisessä käyttäjäkokemustutkimuksessa, minkä tavoite on pyrkiä lisäämään teknologian käyttöä tai myöntyvyyttä. Käyttäjäkokemustutkimus jättää kysymättä muun muassa, minkä suhteen kyseiset markkinat luovat ihmisten ja firmojen välille, mitä tapahtuu, kun firmat menevät konkurssiin tai laite menee rikki, mitä datalla tehdään (ja toisaalta mitä se tekee). Lisäksi tulee huomioida prosesseihin kuuluvat eettiset kysymykset,  kuten miten laitteet (ja niihin liittyvät prosessit ja toimintamallit/kulttuuri) vaikuttavat niihin ihmisiin, joiden kehomielet eivät asetu startup-yritysten kyborgi-mielikuviin tai niihin liikuntavammaisiin ihmisiin, jotka eivät yksinkertaisesti tarvitse tämän kaltaista teknologiaa, vaikka markkinointipuhe näin sinnikkäästi väittääkin.

Lähteet

Shakespeare, T., Cooper, H., Bezmez, D., & Poland, F. (2018). Rehabilitation as a Disability Equality Issue: A Conceptual Shift for Disability Studies? Social Inclusion, 6(1), 61–72. https://doi.org/10.17645/si.v6i1.1175

Oliver, M. (1993). What’s so wonderful about walking. Inaugural Professiorial Lecture, 9th February.

Paris AI Action summit 2025: AI Summit LIVE | Macron: AI is a Great Opportunity for Humanity | Firstpost-France TV Exclusive|N18G