Kuvituskuva.

Suomen Vammaistutkimuksen Seura

Suomen Vammaistutkimuksen Seura on vuonna 2006 perustettu tieteellinen seura, jonka tehtävänä on edistää vammaistutkimusta Suomessa. Seura tukee, kokoaa ja tekee näkyväksi suomalaista monitieteistä vammaistutkimusta, edistää vammaisten henkilöiden osallisuutta tieteessä ja virittää yhteiskuntapoliittista vammaisuutta koskevaa keskustelua. Seuran järjestämät vuotuiset vammaistutkimuksen päivät kokoavat yhteen vammaistutkijoita, järjestöjen edustajia, alan ammattilaisia ja opiskelijoita eri puolilta Suomea.

Tule edistämään vammaistutkimusta Suomessa.

Jäseneksi

Suomen Vammaistutkimuksen Seura

Vatublogi |
Sosiaalieetikko, TT, Karoliina Ahonen on tutkinut Suomen Akatemian rahoittamassa hankkeessa nuorten työelämäsiirtymiä. Vatublogikirjoituksessa hän pohtii mikä vaikutus on sillä, kenen ääni vammaistutkimuksessa kuuluu ja kenen ääntä tulisi vahvistaa. Ahonen nostaa esiin tarpeen tutkia vammaisuuden kontekstissa vammaisia henkilöitä lähellä olevien vammattomien ihmisten ajatuksia, oletuksia, asenteita, tekoja ja tekemättä jättämisiä.
Uutiset |
Tukilinja-säätiö ja Suomen Vammaistutkimuksen Seura ovat myöntäneet yhteensä 15 000€ apurahoja vammaisten ja toimintarajoitteisten ihmisten tasa-arvoa edistäviin tutkimuksiin.

Apurahan saivat väitöskirjatutkijat Mimmi Pölönen, Ellen Guesul Lee, Marjaana Hakala ja Anna Koivukoski. Lämpimät onnittelut!
Tapahtumat |
Natsi-Saksan julmuuksia vammaisia ihmisiä kohtaan käsittelevä elokuva Disposable humanity esitetään 6.5. klo 15 alkaen Helsingin yliopiston Metsätalossa. Elokuvan tuottanut vammaistutkija David T. Mitchell (USA) esittelee elokuvan ja on mukana sen jälkeisessä keskustelutilaisuudessa. Vapaa pääsy.